Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

4. Kun keskiyö kohtaa aamun

Astorian, Theon ja Killianin vihdoin saapuessa Midare Cityyn he päättivät ensimmäiseksi etsivänsä itselleen yöpymispaikan. Ei olisi mitään järkeä lähteä matkaamaan seuraavaan kaupunkiin, kun kaikkien jalkoja poltteli ja väsymys oli suuri. Kolmikko pysähtyi tyhjentämään viimeiset Yamask Desertin hiekat kengistään ja jatkoivat matkaansa Midare Cityn sokkeloisille kaduille.

Kaupunki oli ulkoapäin yllättävän siistin näköinen, aivan kuin Yhdeksännen kosketus ei olisi ehtinyt tänne asti. Talojen ulkosivut olivat siistiä valkoista puulaudoitusta ja katot punamullan väriset. Talot olivat rakennettu rinteeseen ja mitä alemmas kolmikko kulki, sen vehreämpää ympärillä oli. Oli virkistävää nähdä puita ja istutuksia Yamask Desertin yksitoikkoisen kuivan hiekan jälkeen. Midare Cityssä näkyi myös ihmisiä, toisin kuin Acacia Townissa. Vaikka oli marraskuu, kaupunki oli kuiva ja aurinkoinen, ehkä johtuen sen vieressä sijaitsevasta aavikosta. Kuiva, lämmin tuuli puhalsi kaduilla ja kuljetti ruoan tuoksua. Jonkin aikaa harhailtuaan he kuitenkin onnistuivat löytämään pienen majatalon ja astuivat sisään ovesta kellon kilinän saattelemina.

“…et voi jatkaa tällä tavalla! Joanie, sinun piti olla kotona kymmeneltä, ja nyt saavut paikalle aamuyöllä ja humalassa, etkä tee koko päivänä muuta kuin parantelet krapulaasi sängyssä maaten”, jo harmaahiuksinen, vanhahko nainen raivosi. Hänellä oli päällään kukallinen mekko ja sen päällä jauhoinen, valkoinen essu. Hänen kasvonsa olivat ryppyiset, mutta kuitenkin varsin ystävällisen näköiset, jollei hän olisi raivonnut edessään seisovalle naiselle. Hänellä taas oli päällään lyhyt minihame, polveen asti ulottuvat punaiset nahkasaapaat, navan yläpuolelle sidottu flanellipaita ja hiukset korkealla poninhännällä.
“Älä viitsi, isoäiti! Olet niin hirveän tiukka”, nuorempi ärähti. “En ole enää lapsi, voin olla ulkona niin paljon kuin haluan!”
“Et, jos mielit periä tämän paikan joskus”, vanhempi nainen tiuskaisi ja huomasi sitten Astorian, joka seisoi kiusaantuneesti oven vieressä.
“Ah, vieraita! Joanie, katoahan siitä nyt”, hän hoputti Joanieta, joka suostui lähtemään tarkasteltuaan ensin Killiania päästä varpaisiin vihjailevasti. Nainen pyyhki kätensä essuun ja kipitti puisen tiskin taakse, kaivaen paksun kirjan laatikostaan pöydälle.
“Tulitteko yöpymään?” hän kysyi iloisesti ja Astoria siirtyi tiskin eteen Theo ja Killian perässääns seuraten.
“Öhm, joo”, Astoria sanoi. “Yksi yö vain, kiitos.” Hän vilkaisi miehiin saadakseen varmistuksen sanoilleen ja kummatkin nyökkäsivät.
“Selvä!” nainen kirjoitti jotakin kirjaansa. “Minun nimeni on Velda ja olen tämän majatalon omistaja. Pahoitteluni Joaniesta, hän se ei ikinä opi. Tässä on huoneenne avain” - nainen otti seinällä olevasta lokerikosta vanhan näköisen avaimen, jossa riippui numeroa 11 esittävä lappu - “siellä on kolme sänkyä ja kylpyhuone. Täältä alhaalta saatte ruokaa, pannukakkuni on maankuulua!”
“Kiitos”, Astoria hymyili herttaiselle Veldalle ja otti avaimen tältä. Kolmikko heilautti reput selkäänsä ja kiipesi narisevat puuportaat yläkertaan, jossa oli vain yksi käytävä. He etsivät huoneen numero 11 ja Astoria käänsi avainta lukossa. Kuului naksahdus ja ovi heilahti auki.

Huoneessa oli kolme sänkyä, ja ne kaikki oli pedattu siististi vaaleansinisin lakanoin. Lattia oli tummanruskeaa puuta, huoneessa oli suuri vaatekaappi ja lipasto, ja vastakkaisella seinällä olevasta ikkunasta avautui näkymä Acaciajärven yli. Astoria heitti reppunsa ikkunan vieressä olevalle sängylle ja miehet valitsivat omansa. Killian painui käymään vessassa ja Astoria vaihtoi päälleen puhtaan paidan, jonka jälkeen katsoi Theoa.
“Pannukakkua?” hän kysyi hymyillen Theolta.
“Pannukakkua”, mies virnisti ja avasi ulko-oven.
“Menemme syömään, tule perässä”, Astoria kailotti vessan oven läpi Killianille. Kuultuaan vaimean vastauksen hän loikki Theon perässä portaat alas ja suuntasi pieneen kahvilaan, johon pääsi kaksoisovista vastaanottotiskin toiselta puolelta. Kahvilassa oli monia pyöreitä pöytiä ja muutama lapsiperhe istui jo paikoillaan jutellen keskenään. Astoria suuntasi tiskille ja selasi liitutauluille kirjoitettua ruokalistaa.
“Minä ainakin otan pannukakkua, jos se serran kuuluisaa on”, Theo naurahti. Astoria myöntyi samaan ja päätti tilata pannukakkua kermavaahdon kera ja ison kupillisen teetä. Theo soitti tiskin vieressä olevaa kelloa ja Velda ilmestyi keittiöstä. He kertoivat tilauksensa Veldalle ja maksoivat, jonka jälkeen Velda osoitti heille ikkunan vieressä olevan pöydän ja kaksikko suuntasi sinne. Astoria otti pokepallot takkinsa taskusta ja päätti päästää Luciferin ja Kyon ulkoilemaan. Bagon ravisti päätään hetken, vaappui sitten pöydän alle ja jäi sinne istumaan - tai murjottamaan. Kyon päästessä ulos Astoria nappasi sen saman tien käsiinsä, jottei se lähtisi taas suihkimaan pitkin huonetta.
“Saat nimeksesi Kyo”, Astoria kertoi oranssille lintuselle. Se vain kallisti päätään ja huhuili kimeästi. Theo purskahti nauruun.
“Pöllöäkö se esittää?” mies kysyi epäuskoisesti ja Astoria pudisti päätään hymyillen.
“Ole kiltti äläkä lähde kauas”, hän pyysi Kyolta ja päästi lintusen vapaaksi. Se suihkaisi saman tien ilmaan ja viereisen pöydän nuori tyttölapsi kiljahti ilahtuneesti, kun Starly kiepahti muutaman voltin ilmassa. Killian saapui yläkerrasta ja kävi itsekin tilaamaassa jotakin tiskiltä, marssien sitten pöytään ja istuen jäljellä olevaan paikkaan.
Pian Velda jo pujottelikin pöytien välissä kannatellen käsivarrellaan tarjotinta. Hän laski sen pöydälle, antoi jokaiselle annoksen pannukakkua ja ojensi Astorialle teen, Killianille kahvin ja Theolle kaakaon. Astoria kiitti lämpimästi ja iski haarukkansa pannukakkuun. Se osoittautui aivan yhtä hyväksi kuin mitä Velda oli sanonut - leivonnainen tuntui oikein sulavan suussa. Ei kestänyt kauaakaan, kun kolmikko oli jo syönyt. Astoria hörppi teetään ja katseli, kuinka aurinko laskeutui hitaasti kohti taivaanrantaa. Kello oli seitsemän paikkeilla. Velda tuli keräämään astiat pöydästä.
“Pihalla tuolla majatalon vieressä otellaan usein, jos teitä sellainen kiinnostaa”, hän kertoi. “Jollakin taitaa nimittäin olla hieman energiaa.” Vanhus katsoi merkitsevästi Kyoa, joka syöksähteli katonrajassa viuhuen ympyrää lampunvarjostimen ympärillä.
“Kieltämättä”, Astoria myönsi naurahtaen vaimeasti ja nousi seisomaan. Bagon hiipi hiljaa esiin pöydän alta ja lähti seuraamaan Astoriaa.
“Minä menen jo ylös huoneeseen”, Killian ilmoitti ja katosi paikalta. Theo kohautti olkiaan kummissaan ja seurasi Astoriaa pihamaalle.

Kahvilan vieressä oli tosiaan nurmikenttä, ja eri puolilla sitä oli muutamia kouluttajia pokemoneineen. Theo istahti nurmikentän reunaan katsellen tapahtumia pokemontutkijan silmin ja Astoria puolestaan nappasi Kyon kiinni ilmasta ja piteli tätä käsissään. Nuori poika, ehkä noin 15-vuotias, lähestyi Astoriaa.
“Haluatko otella? Olen Trevor”, hän kysyi ja esitteli itsensä samassa lauseessa. Astoria hymyili pojan tuttavaisuudelle ja myöntyi, sitähän varten hän tänne oli tullut. He etsivät tyhjän paikan nurmikentältä ja Astoria pyysi Bagonin taakseen, päästäen Kyon ensimmäisenä. Poika mietti hetken punniten pokepallojaan käsissään ja heitti sitten toisen kentälle. Pallosta purkautui esiin violetin värinen käärmepokemon, joka kiemurteli kentän keskustaan sihisten häijysti. Astoria osoitti sitä pokedexillään ja tunnisti sen Arbokiksi.
“Okei Kyo, öö tee vaikka Quick Attack”, Astoria ohjeisti ja Kyo totteli kernaasti lähtien salamannopeaan syöksyyn. Oranssi höyhenpallo muksahti Arbokin kylkeen ja tämä sähähti ärsyyntyneesti.
“Arbok, Thunder Fang”, Trevor ohjeisti ja Arbok kohottautui pystyyn. Astoria huusi äkkiä Kyoa väistämään, mutta edes pikkulintu ei ollut tarpeeksi nopea vaan Arbok iski hampaansa siihen keltaisten sähkönrippeiden kera. Kyo lennähti kauemmas päästäen rääkäisyn ja lähti seuraavaan hyökkäykseen ilman Astorian käskyä. Kyo taklasi käärmettä monta kertaa, mutta se ei näyttänyt tehoavan kunnolla.
“Fire Fang”, Trevor komensi, mutta tällä kertaa Kyo oli nopeampi ja lennähti sivuun. Käärmeen hampaat naksahtivat yhteen ja se sihahti tyytymättömästi.
“Kyo, Boomburst”, Astoria huudahti ja Kyo avasi nokkansa lähettäen joukon hohtavia ääniaaltoja Arbokia päin. Ääniaallot osuivat ja Arbok sähähti tuskissaan.
“Ei Starlyn pitäisi tuota osata”, Trevor kummasteli ja Astoria virnisti ylpeänä.
“Kyo, jatka Dischargella”, nainen ohjeisti ja Kyo näytti tyytyväiseltä suoritukseensa. Se hohti kellertävää valoa ja ampui suustaan virran salamoita kohti Arbokia. Käärme ei ehtinyt väistämään vaan otti nämäkin vastaan suomuinen nahka värähdellen.
“Arbok, tee Wrap”, Trevor huusi ja ennen kuin Astoria oli ehtinyt reagoida, Arbok luikerteli Kyon luokse, nappasi sen ilmasta ja kiertyi lintusen ympärille alkaen puristaa. Astoria oli hetken neuvoton.
“Kyo, Thunder Shock”, Astoria sanoi hädissään ja Kyo päästi avuttoman sirkutuksen, alkaen kuitenkin hohtaa valoa. Arbok kohotti päänsä aikeenaan purra Kyoa, mutta lintu oli nopeampi ja vapautti sähkövirran suoraan käärmeen silmien väliin. Valo välähti ja Arbok löysäsi otteensa pudoten maahan pyörtyneenä.
“Sinulla oli onnea”, Trevor hymähti palauttaen Arbokin palloon. “Toiset pokemonit?” Astoria myöntyi ja palautti hieman kärähtäneeltä haisevan Kyon palloonsa, vaikka se vakuuttikin kimeällä sirkutuksellaan, että pystyisi vielä ottelemaan toistakin vastaan. Trevor päästi toisen pokemoninsa kentälle - se oli haaleanlila lepakkoa muistuttava lentävä otus, jolla oli siipiensä päissä suuret violetit sakset. Se jäi räpyttelemään kentän toiselle puolelle ilmaan ja katseli Bagonia ilkikurisilla silmillään. Astoria tökkäsi lohikäärmettä hieman eteenpäin ja Bagon vaappui lyhyillä jaloillaan lepakkoa vastaan. Nainen skannasi pokemonin nopeasti ja sai tietää sen olevan Gligar.

“Gligar, tee Poison Sting!” Trevor huusi selkeästi hieman katkerana Arbokinsa tappiosta. Gligar hymyili häijysti ja räpytteli nopeasti lähettäen suustaan useita violetinsävyisiä, teräviä piikkejä kohti Bagonia.
“Lucifer väistä ja tee Bite”, Astoria huudahti. Lucifer teki parhaansa, mutta osa piikeistä pääsi sen väistelyjen ohi ja upposi sen siniseen nahkaan. Lohikäärme irvisti ja yritti loikkia Gligarin kimppuun, mutta lepakko vain kikatti ja nousi korkeammalle. Lucifer murisi sille ärsyyntyneesti.
“Fury Cutter”, Trevor käski Gligariaan. Astoria näki mahdollisuuden ja kun Gligar syöksyi kohti Luciferia aikeenaan napsia se palasiksi saksillaan, nainen ohjeisti:
“Tee Rage ja sitten Bite!” Onneksi Lucifer oli kartalla naisen suunnitelmissa ja kun Gligar oli juuri lohikäärmeen edessä, se väisti hieman, keräsi raivoaan ja syöksyi päin lepakkoa napaten sitten sitä hampaillaan niskasta kiinni. Violetti otus rimpuili minkä jaksoi ja sohi saksillaan joka paikkaan, mutta Luciferin ote piti. Lohikäärme pysytteli fiksusti Gligarin takana, ettei se ulottunut siihen saksillaan, ja Astoria kehui Luciferia tyytyväisesti.
“Nyt-” hän aloitti seuraavaa komentoaan, mutta Lucifer toimi jo itsenäisesti. Lohikäärmeen silmät hohtivat keltaisina ja Astoria kummastui - tätä hyökkäystä se ei ollut ennen tehnyt. Hetken päästä Lucifer päästi Gligarin vapaaksi ja kun se lennähti lentoon ja kääntyi Bagonia päin aikeenaan hyökätä, Lucifer vapautti suustaan voimakkaan, valkopunaisen säteen, joka osui suoraan Gligarin vatsaan ja lennätti sen metrien päähän.
“Miten se Solar Beamin osaa?” Trevor älähti. “Tämä on ihan epäreilua, nuo pokemonit osaavat ihan kummallisia hyökkäyksiä!” Astoria naurahti iloisesti kohauttaen olkiaan. Trevor palautti Gligarin palloonsa ja tömisteli matkoihinsa. Theo ryntäsi onnittelemaan Astoriaa, joka hehkui tyytyväisyydestä, aivan kuten hänen Bagoninsakin. Lucifer vaappui kouluttajansa luokse ja Astoria silitti sitä hellästi.
“Pitäisiköhän meidän mennä käymään pokemonkeskuksessa?” Astoria kysyi katsellen huolestuneena muutamaa myrkkypiikkiä Luciferin nahassa.
“En usko, on jo ilta ja luulen, että Killianilla on lisää niitä potioneja”, Theo vastasi ja Astoria nyökkäsi muistaen liilan suihkupullon, jollaista hän oli aavikolla Luciferiin käyttänyt. Kaksikko marssi takaisin sisään.

He sanoivat hyvää yötä Veldalle ja suuntasivat huoneeseensa, jossa Killian jo odotti. Mies makasi sängyllää rennosti ja luki kirjaa, jonka nimeä Astoria ei ihan ehtinyt lukea.
“Onko sinulla niitä potioneja vielä?” Astoria kiirehti nostaen Luciferin syliinsä ja rientäen Killianin luokse. Mies nyökkäsi sanattomasti ja kaivoi suihkepullon esiin repustaan. Astoria silitti Luciferiä varovasti ja näytti sitä Killianille.
“Tämä sitten sattuu”, mies varoitti ja otti varovasti piikin päästä kiinni, kiskaisten sen sitten yhdellä liikkeellä irti. Bagon puristi hampaitaan yhteen yrittämättä näyttää kipuaan mutta vingahtaen hiljaa ja Astorian sydäntä vihlaisi jo tuo pieni ääni. Killian veti loputkin piikit pois ja suihkutti Bagonin läpikotaisin potionilla. Sen olo parani selvästi, niin kuin paranivat piikkien haavatkin. Astoria kiitti Killiania lämpimästi ja vei Luciferin omalle sängylleen, johon se käpertyi ja sulki suomuiset silmänsä. Nainen päästi Kyon pallostaan ja Killian käytti siihen potioninrippeet, vaikka lintunen ei pienestä kärähtämisestä lukuun ottamatta ollutkaan pahasti vahingoittunut. Kyo ei kaikkien yllätykseksi lähtenytkään viuhumaan kattoon, vaan lennähti keveästi Astorian sängylle ja kävi nukkumaan Bagonin kyljen päälle. Ilmeisesti pokemonien välillä oli jonkinlainen sanaton ymmärrys, vaikka niin erilaisia olivatkin. Astoria hymyili hellästi pokemoneille ja haki repustaan puhtaat vaatteet, suunnaten kylpyhuoneeseen.

Astoria väänsi suihkun päälle ja veti terävästi henkeä saadessaan jääkylmää vettä päällensä. Hän astui sivuun ja odotti, että vesi lämpenisi, kastellen sitten hiuksensa. Hän pesi ne kylpyhuoneesta löytyneellä sampoolla varmuuden vuoksi kahdesti saadakseen kaiken Yamask Desertin hiekan pois hiuksistaan. Nainen peseytyi nopeasti ja astui ulos suihkusta kuivaten itsensä majatalon pyyhkeeseen ja puki puhtaat vaatteet päällensä. Astoria selvitti hiuksensa takuilta ja suuntasi takaisin huoneeseen. Theo päätti myös käydä suihkussa, mutta Killian oli jo käynyt aiemmin. Astoria liukui pehmeiden lakanoiden väliin varoen jalkopäässä nukkuvia pokemoneja ja laski päänsä tyynylle sulkien silmänsä.

Keskellä yötä Astoria yhtäkkiä havahtui. Nainen nousi istumaan ja veti syvään henkeä yrittäen päätellä, mikä ilmassa oikein häntä häiritsi. Astoria mietti hetken, kunnes värähti kauhusta tajutessaan, että ilmassa haisi savu. Hän loikkasi alas sängystä ja räväytti verhot auki. Punaoranssi loimotus tulvi huoneeseen ja Astoria näki, että Midare Cityn reunimmaiset osat olivat tulessa. Kaikkein lähimpänä järveä olevat talot olivat vielä ehjiä, mutta avatessaan ikkunan Astoria näki vierustan talot ilmiliekeissä.
“Killian, Theo, herätkää!” Astoria rääkäisi. Pokemonitkin totta kai heräsivät huutoon ja Kyo viuhahti ilmaan lähtien kiertämään ympyrää paniikissa. Nainen palautti ne nopeasti palloihinsa, veti päällysvaatteet päälleen ja tunki kengät jalkaansa. Theo ja Killian olivat tajunneet tilanteen nopeasti ja olivat jo valmiina ovella, kun Astoria kietoi aiemmin löytämänsä munan tiukasti villapaitaansa,tunki sen reppuunsa ja kiskaisi repun selkäänsä. Kolmikko juoksi alakertaan ja Astoria kuuli täältä asti ihmisten kiljuntaa. Velda oli alakerrassa ja itki hiljaa.
“Velda, äkkiä ulos, tämä talo palaa ihan kohta”, Astoria huusi rätinän yli. Velda mumisi jotain rakkaasta majatalostaan, mutta Astoria ei välittänyt vaan riepotti naisen ulos ja työnsi tämän ihmisvirtaan, joka kulki järveä kohti. Hän kääntyi etsien Theoa ja Killiania katseellaan, mutta äänekkäästi huutava nuori mies törmäsi Astoriaan päistikkaa ja nainen kaatui maahan. Hän pyristeli pystyyn, mutta Theo ja Killian olivat jo poissa näkyvistä. Avuttomana ja paniikki hitaasti nousten Astoria huusi - tai pikemminkin rääkyi ja kiljui - Theon nimeä, mutta ei saanut vastausta. Väkijoukko oli paniikissa, ihmiset juoksentelivat sinne tänne, ja pokemonien huutoa kuului joka puolelta.

Astoria soluttautui ihmisvirtaan ja kulki heidän mukanaan kohti järveä, koska arveli Theon ja Killianinkin suuntaavan sinne. Ei naisella oikein vaihtoehtoakaan ollut. Jos hän olisi yrittänyt kääntyä, olisi ihmisvirta heti työntänyt hänet takaisin. Ympäriltä kuuli sortuvien talojen räsähdyksiä ja savu poltteli naisen keuhkoja, mutta hän pakotti itsensä jatkamaan. Ei, nyt ei voinut pysähtyä. Hetken kuluttua hän kuitenkin kuuli kiljaisun vieressä palavasta talosta - kiljaisun, joka väkijoukon pulinaan hukkuneena kuulosti aivan Talisalta. Astoria pysähtyi, mutta ei miettinyt kauaa, vaan syöksyi talon ovesta sisään.

Eteinen oli täynnä savua ja Astoria veti kauluksensa suunsa eteen pystyäkseen hengittämään. Hän kompasteli sokeana eteenpäin ja pääsi huoneeseen, joka vaikutti aulalta. Sen päässä oli portaikko, ja portaikon kolme alimmaista porrasta olivat ilmiliekeissä. Astoria kuuli uuden huudon - se kuului yläkerrasta. Edes harkitsematta nainen loikkasi palavien portaiden yli ja harppoi yläkertaan. Siellä oli vielä enemmän savua kuin alhaalla, mutta Astoria suunnisti kuulonsa avulla. Huudot olivat nyt lähempänä ja avatessaan seuraavan huoneen oven Astoria näki nurkkaan käpertyneen noin kymmenenvuotiaan tytön. Eihän se tietenkään Talisa ollut, Astorian mieli sai hänet vain kuulemaan harhoja. Miettimättä sen enempää nainen kaappasi tytön käsivarsillensa ja harppoi takaisin alakertaan loikaten palavien portaiden yli. Kipinöitä lenteli ja Astoria kompastui maassa olevaan irtonaiseen lautaan. Tyttö kiljaisi hädissään, mutta nainen sai juuri ja juuri pidettyä tasapainonsa ja etsittyä uloskäynnin.

Ulkona pystyi taas hengittämään, vaikka sielläkin savua oli. Astoria laski tytön maahan ja hän juoksi kiljahtaen talon vieressä itkevän naisen syliin. Naisen epäuskoiset, itkuiset ja noen raidoittamat kasvot katsoivat Astoriaan hämmentyneen kiitollisina, ja nainen nyökkäsi ennen kuin solahti takaisin ihmisvirtaan, kohti järveä. Tulipalo oli nyt levinnyt melkein koko Midare Cityyn, sillä talojen puiset seinät tarttuivat tuleen nopeasti ja se hyppäsi talosta toiseen salamannopeasti. Astoria sukkuloi ihmisten välissä ja onnekseen näki järven kadun päässä. Järven luona osa ihmisistä oli jo kahlannut vyötärönsyvyiseen veteen, osa kiersi järven vastarannalle ja osa haki sieltä sangoilla vettä toivottomaan tehtäväänsä. Palo oli levinnyt niin paljon, että sitä ei enää ämpäreillä sammutettaisi. Joku oli varmasti jo soittanut palokunnan, mutta rehellisesti sanottuna Astoria ei ollut varma, auttaisiko sekään. Järven rantaan päästyään Astoria yski nokea keuhkoistaan ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä, etsien sitten Theoa ja Killiania katseillaan. Onnekseen hän huomasi kaksikon jonkin matkan päässä ja pisti juoksuksi.
“Astoria! Luojan kiitos”, Theo huoahti nähdessään naisen. “Olen niin pahoillani, väkijoukko kiskaisi meidät mukaansa heti kun pääsimme ovesta ulos!”
“Ei se mitään”, Astoria huohotti. “Olettehan kunnossa?” Kummatkin miehet olivat kunnossa muutamaa naarmua lukuunottamatta, eikä Astoriakaan ollut saanut kuin pieniä palovammoja talossa olleista kipinöistä.

Astoria katsoi kaipaavasti Midare Cityä. Talot roihusivat ilmiliekeissä ja valaisivat mustan yötaivaan. Valtava savupilvi oli jo peittänyt tähdet taakseen ja taivaalta satoi tuhkaa. Ihmiset kirkuivat yhä, mutta suurin osa oli jo ehtinyt järven viereen, eikä Astoria nähnyt pahasti loukkaantuneita. Kyynel vierähti hänen poskelleen naisen katsellessa itkeviä, omaisiaan etsiviä ihmisiä. Theo laski kätensä tämän olkapäälle.
“Meidän pitää mennä”, mies kehotti. “Ei kannata jäädä tänne.” Astoria nyökkäsi ja kääntyi haikeasti. Kolmikko kiersi järven ja lähti kävelemään ylös sen vastakkaista rinnettä. Astoria kaivoi kartan taskustaan ja tuhahti nähdessään sen yhden kulman hapertuneen mustaksi, mutta onneksi paikat olivat vielä luettavissa.
“Route 201”, Theo osoitti reitin, joka johtaisi seuraavaan kaupunkiin.

Ja kun keskiyö vaihtui aamuuyöksi ja vihdoin aamuksi, kolmikko oli jo kaukana Midare Cityn savuavista raunioista.

©2019 Hoitosivu Hypernova - suntuubi.com